Grateful Deadin toinen levy Anthem Of The Sun on yhtyeen ainutlaatuisin ja omituisin. Sen sijaan, että bändi olisi mennyt edellisen levyn tapaan nopeasti studioon tallentamaan keikoilla soittamiaan valmiiksisovitettuja kappaleita, he nyt aloittivat tyhjästä ja käyttivät äänitysstudiota instrumenttina ja luomistyön välineenä. Yksittäiset kappaleet ja biisinkirjoittaminen jätettiin vähemmälle huomiolle; niiden sijaan bändi yritti luoda kokeellisilla tekniikoilla sävellysteoksen, joka olisi jonkinlainen vastine konsertissa koetulle äänivallille ja kaoottiselle energialle.
Anthem Of The Sun on kollaasiteos, joka on koostettu konsertti- ja studioäänityksistä leikkaamalla ja liimaamalla sekä päällekkäisäänityksillä. Levyllä kuullaan mm. preparoitua pianoa ja muita viittauksia taidemusiikin suuntaan (bändistähän löytyi sekä Luciano Berion (1925-2003) että Karlheinz Stockhausenin (1928-2007) oppilaita). Kappaleita on viisi, joista That's It For The Other One on yhtyeen 1960-luvun vaiheiden keskeisimpiä. Beat-kulttuuri, LSD ja hippiliike kohtasivat Ken Keseyn (1935-2001) ja Neal Casadyn (1926-1968) kanssa tehdyllä bussimatkalla läpi Yhdysvaltojen, mikä asetti bändin suoraan vastakulttuurin ytimeen. Kappale alkaa oodilla edellämainitulle beat-sankarille, hetken päästä melodia hautautuu päällekkäisten konserttijammausten ja muiden sekavien äänien alle (ja liikkuvaa stereopannausta ei ole unohdettu), välillä taas leikataan tajunnanvirtamaisiin vokaaliosuuksiin jne. Tämä sama kaaos jatkuu oikeastaan läpi koko levyn. Levyn loppupuolelta pari mielenkiintoista kohtaa on syytä nostaa esille. Alligatorin hieno jamiosuus esittelee ainutlaatuista kahden rumpalin luomaa rytmitaustaa. Caution (Do Not Stop On Tracks) on pääasiassa pelkkää säröistä kitara-feedbackiä, hälyä ja hiljaisuutta.
Onko tämä jonkinlainen epälineaarinen flashback acid test -tapahtumien tunnelmista? Kokonaisuutena levy on liian sekava ollakseen hyvä. Ääni on ahdistavan tunkkainen; analogisen nauhojen huono kopiointikestävyys on luultavasti ollut ongelma tällaisia kollaasiteoksia tehdessä.